7. joulukuuta 2011

Ekat joululahjat paketissa.

318

315

313




306

310

311


320

321

324

Tänä vuonna joululahjat taitavat valitettavasti mennä enemmän ostettujen kuin itse tehtyjen puolelle. Koska näin todennäköisesti tulee tapahtumaan, haluan personaida paketteja edes koristelulla.
Siskolle ostin ihunat kukkakengät H&M:ltä. Koska itse kengät ovat niin massakamaa, tein paketista erilaisen! Päällystin vanhan kenkälaatikon kuvilla degoupacelakan kanssa. Päälle vielä juuttinarua ja suloinen paketti on valmis.
Välissä olevissa kuvissa myös hieman viime päivien saalista - rakastan pikku tavaroiden ostelua. Kuulokkeita, pohjana olevaa paitaa ja venytystä lukuunottamatta nämä on kaikki lähdössä lahjoiksi kavereille ja siskoille.
Alle vielä yksi lahja, jonka sen saaja tulee kuitenkin saamaan jo ennen joulua. Poikakaverilla on pian synttärit, ja halusin teepparin lisäksi liittää pakettiin jotain personallista. Sydän(irttari)konvehteja, joille askartelin pussukan Gina Tricotin korupussista. Toiveissa tietysti saada osaksi näistä konvehdeista.... :)

Meijän pihalla on lunta, vaikka se Turusta, about 25 kilometrin päästä oli sulanut kokonaan. Satuin tuolla kävelemään ja nyt on talvipopot kuivatuksessa. Ei kiva.

3 mielipidettä tästä tekstistä:

  1. Miten sinä uskallat nyt jo julkaista lahjoja täällä?? :) Hirmu hauska toi kenkälaatikkopaketti!

    VastaaPoista
  2. Ihania tavaroita, kelpais kyllä! mistä noi kuulokkeet on? Entä toi rusettikäsikoru?

    VastaaPoista
  3. maiju, ollaan kamujen ja perheenjäsenten kanssa tehty sellainen sopimus, ettei mun blogia lueta joulun alla :D Ja jos lukevat, ni olen varoittanut!

    Minea, kuulokkeet ostin Cypershopista, rusettikäsikoru on H&m:stä (:

    VastaaPoista

Kirjoita mukavaa kommenttia, ehdotuksia, mitä vain. Kommenttisi saa hyvälle tuulelle meidät molemmat, sillä sinä tiedät saavasi jonkun iloiseksi ja minä saan tuomasi ilon. :)
Ehkäpä joku kerta piipahdan sinun blogissasi ja jätän kivaa kommenttia ilahduttamaan mieltäsi...