23. marraskuuta 2011

Jouluksi jääkaappiin

020

011

014

015

017

018

021

022


Blogihiljaisuuden syy: koeviikko. Se jonka toivoisin olevan jo loppu, mutta joka on vasta alussa. Jotain kuitenkin olen saanut aikaiseksi.
Sisko vietti synttäreitä, ja oli vienyt kouluun kivan värisiin karkkipapereihin verhottuja namuja. Itse karkkeja ei minulle jäänyt kuin pari, mutta sisko oli onneksi ottanut muutamia papereita talteen. Koska paperit ovat niin kivan värisiä, päätin askarrella niistä jotain - tällä kertaa jääkaappimagneetteja. "Nipistin" tai oikeastaan kiersin, karkkipaperit sellaiseen muotoon, kun ne olisivat ilman että karkit olisi otettu pois. Tämän jälkeen kontaktimuovia päälle, magneetit väliin ja ompelemaan! Nopeita ja kivoja :)

Viime päivinä todisteita joulun tulosta:
20. Ensimmäinen suklaapukki tänä vuonna. Se oli paljon parempaa kuin muistin!
21. H&M:ssä soi jokin tosin kiva joululaulu. Nyt vain yritän etsiä sitä youtubesta :D
22. Kunnon (pikku)joulupukuja kaupoissa. Mustaa, punaista, mustaa.
23. Alhaalta tulee joulupiparin tuoksu.
Taidan kuulla myös joululaulujen soivan.

Vieläkin odotan pysyvää lunta.

3 mielipidettä tästä tekstistä:

  1. aivan mahtavia. mietin joskus tehdä näitä mutten tajunnut että kontaktimuovikin kävisi. mietin vaan että mistä löydän kristallimuovia. täytynee joskus koittaa

    VastaaPoista
  2. Niina, joo, kontaktimuovi käy tosi moneen!

    Maija, kiitos! :)

    VastaaPoista

Kirjoita mukavaa kommenttia, ehdotuksia, mitä vain. Kommenttisi saa hyvälle tuulelle meidät molemmat, sillä sinä tiedät saavasi jonkun iloiseksi ja minä saan tuomasi ilon. :)
Ehkäpä joku kerta piipahdan sinun blogissasi ja jätän kivaa kommenttia ilahduttamaan mieltäsi...