27. marraskuuta 2011

DIY: Rusettisormus

057

Inspiroiduin eräs päivä H&M:ssä käydessäni, sillä törmäsin söpöihin korviksiin joista roikkui pikkuiset rusetit. Koska Henkkamaukan laatu tiedetään, päätin tekeväni itse jotain rusettiaiheista. Pienen pohdinnan jälkeen käsissäni syntyikin korvisten sijaan sormus, johon saatte nyt kuvalliset ohjeet. :)

033

Sormusten toteuttamiseen tarvitset
- Haluamaasi kangasta, mieluiten aika jämäkkää, ei kuitenkaan liian. Hyvin sopii esim. farkkukangas, jota itse käytin.
- Sakset
- Ompelukoneen ja lankaa siihen
- Kankaan väristä ompelulankaa käsin ompeluun
- Sormuspohjan
-Mittanauhan
-Neulan

1. Leikkaa kankaasta kaksi "suikaletta", joiden koot ovat 2,5 cm x 4,0 cm ja 5,0 cm x 11,5 cm.

Ompele kummankin kangassuikaleen pitkän sivut yhteen. (Taita siis suikale kaksinkerroin) Siksakkaa. Käännä kappaleet oikein päin, eli niin että ommeltu sauma jää sisäpuolelle.

034

036

038

Kappaleiden kääntämisen jälkeen taita vain isomman suikaleen päät "rullaksi". Siksakkaa päät jos haluat ennen "rullaamista". Ompele päät toisiinsa kiinni alla olevan kuvan mukaan.

044


049

Kun olet ommellut ison kappaleen päät yhteen, paina kappale rusetin muotoon. Kierrä seuraavaksi pienempi kappale rusettimuotoon painetun isomman kappaleen ympäri ( yo. kuva ). Muotoile rusetti haluamasi muotoiseksi.
Ompele tämän jälkeen rusetti kiinni sormuspohjaan ( ao. kuva ). Kierrä pienempi kappale sormuspohjan ympäri ja ompele kiinni.

046

053

Valmis! Näitä rusetteja on nopea ja helppo tehdä, jonka lisäksi näitä voi tehdä lähes mistä vaan kankaasta (kunhan ei kauhean "löpsystä"). Rusetteja voi myös pistää moneen paikkaan: korviksiin, sormuksiin, avaimenperiin... Voitte olla varmoja että näitä tullaan näkemään vielä enemmän tässä blogissa! :)

Ps. Olisin tietysti voinut tehdä jotain kynsilleni ennen kuvailuja. Mutta eihän tämä ole kauneusblogi, niin onko sillä niin väliä! :DD

6 mielipidettä tästä tekstistä:

  1. aivan ihana sormus. täytyy ehdottomasti kokeilla

    VastaaPoista
  2. Kivoja ohjeita :)

    VastaaPoista
  3. Kiva sormus :) Juu itse en osta enään nykyisin mitään H&M:ltä, koska suurin osa sieltä ostamistani vaatteista on mennyt rikki ihan liian nopeasti. Mutta juu, kiva idea ja ohje :)

    VastaaPoista
  4. Mistä noita sormuspohjia voi ostaa?

    VastaaPoista
  5. Ei oo totta. Tällasta selkeetä, hyvälaatusta, ei-niin-keski-ikäsen käsityö/näpertelyblogia oon ettiny iha liianki kauan ja nyt se löyty ihan sattumalta! Ihania ideoita ja toteutuksia blogi täynnä, jään kyllä niiin seuraamaan! :)

    VastaaPoista
  6. Niina ja Maija, kiitti! (:
    Jokuvaan, ite oon ostanut kirpparilta :DD Mutta uskoisin että esim. Tiimarista ja askartelukaupoista löytyy. (:
    Anonyymi, kiva että löysit tänne ja viihdyt!
    st.flore, kiitti!

    VastaaPoista

Kirjoita mukavaa kommenttia, ehdotuksia, mitä vain. Kommenttisi saa hyvälle tuulelle meidät molemmat, sillä sinä tiedät saavasi jonkun iloiseksi ja minä saan tuomasi ilon. :)
Ehkäpä joku kerta piipahdan sinun blogissasi ja jätän kivaa kommenttia ilahduttamaan mieltäsi...