
Askartelin pyyhekumeja. Kyllä, luitte oikein. Ostin jokin aika sitten Suomalaisesta kirjakaupasta jättiloppuhyperalesta pyyhekumien tekopakkauksen kolmella eurolla. Tä jotenkin ihastutti mut heti, vaikka pyyhekumien teko saattaakin kuulua ennemminkin ala-asteikäiselle porukalle... (Näissä oli ikäraja < 8 v! :D )
Ohjeet näiden tekemiseen olivat hyvin yksinkertaiset: massaa pehmitetään ja siitä muotoillaan kumeja. Välivaiheet massapalleroista käyttöön olivatkin sitten hieman omituisemmat... Kumit piti nimittäin laittaa ensin pakastimeen, että irtoaisivat muoteista paremmin. Tämän jälkene ne lämpenivät ja siirtyivät uuniin. Siellä niitä piti paistaa noin 125 asteessa, ei kuitenkaan missään nimessä yli 130 asteessa, 25 min, mutta ei 30.
Kumit saivat aikaan ihmetteleviä katseita... Osa näistä tulee omaan käyttöön, osa kavereille synttärilahjoiksi!
Tähän postaukseen pakkaan myös paljon kaikkea muuta, joten tekstiä tulee paljon. Asia, jota varmasti moni on odottanut, on arvonnan voittajan julkaisu. Ennen kuin kuitenkaan kerron nimeä, kerron sen, että vierailin jokaisen osallistuneen blogissa. Kaikilla teillä on aivan upeat blogit, niissä olisi voinut viihtyä vaikka kuinka pitkään!
Voittajaksi selvisi siis Pinsy! Otatkos minuun yhteyttä kommaamalla s-postisi tähän postaukseen? (:
Haluan kiittää teitä vielä siitä, että lukijoita on upeat yli 200. En olisi koskaan blogia aloittaessani uskonut, että saisin niin paljon lukijoita selityksilleni!
Loppuun kiitos vielä haasteista ja tunnuksista joita olen saanut mm . Iitalta ja Sallalta.


söpön näkösiä,mut toimiiks noi oikeesti?
VastaaPoistawaaautsi mä voitin! : D joo ja s-posti on; pinsyli@hotmail.com
VastaaPoistaKiva idea taas kerran. :)
VastaaPoistaToimiiko noi? :OO Tykkään sun blogistas!
VastaaPoistaAnnika ja Anonyymi 2, joo toimii nää! Itsekin vähän kyllä ihmettelin, olin varma että nä ois olleet paljon huonompia! Positiivinen ylläri siis. :D
VastaaPoistaPinsy, otan suhun yhteyttä!
Anonyymi1, kiitti!