2. helmikuuta 2012

Vaahtokarkit

IMG_1511

016

Kävin kavereiden kanssa (meidän kaveriporukka ~ 17 henkeä vei suurimman osan pikkusalista!) katsomassa Hulluna Saraan, jossa muuten on harvinaisen hyviä avustajia ;)
En ole koko vuonna oikein syönyt karkkia tai muutakaan makeaa, mutta leffaan menon kunniaksi oli pakko käydä ostamassa perinteinen namipussi.
En oikeastaan pidä vaahtokarkeista kuin kesällä nuotiossa grillattuna, mutta näiden pikkuvaahtisten ulkomuoto oli jotenkin niin suloinen, että olin niitä muutaman pussiin. Missään vaiheessa ei siis ollut tarkotus syödä näitä - jo karkkikaupassa ilmoitin tekeväni näistä korvikset!
Kotona sitten kiinnitin vaahtiksiin renkaat, ja niistä koukut. Lakkasin korut myös kahdesti Dacoupagelakalla, jotta niistä tulisi kestävämmät. Ja ettei kukaan söisi niitä!

Ulkona on kauhean kylmä, -23 astetta näyttää mittari täällä, ynf. Tällä viikolla olen kuitenkin käynyt muutaman kerran ulkona lenkillä ja toiveena ois päästä kavereiden kaa pulkkamäkeen! jep, ikää kuustoista, mutta kavereiden kanssa pulkkailussa on jotain hohtoa, eikä sitä todellakaan tule harrastettua kauhean usein!
Mitä te ootte tehneet nyt talvella? Onko joku käynyt laskettelemassa? Itelläkin olis tarkoitus lauantaina lähteä lautailemaan!

//EDIT: Muokkailin ulkoasua. Tä on nyt aika oranssi, täytyy katsoa kauanko jaksan pitää näin räikeää ulkkaria ;) Mitäs te tykkäätte? Onko liian räikeä vai oliko väri jo tervetullut tämänkin blogin ulkoasuun?

15. tammikuuta 2012

DIY: T-paidasta kassi

034

Hei, tutoriaalia pitkään aikaan! Tällä kertaa tutossa teepaidan tuunaus kassiksi. (:
En todellakaan muista, mistä mulle tuli idea tähän. Yhtäkkiä vaan päätin, että mä haluun ommella t-paidasta kassin. Tässä näette lopputuloksen!

Tee näin:
Tarvitset
- t-paidan, jossa on semipieni kaula-aukko
- Ompelukoneen ja siihen lankaa, ja ettei kukaan pääsisi näsäviisastelemaan, niin tarvitset myös ne kaikki pikkurattaat ja muoviosat yms. mitä ompelukoneet yleensä sisältävät
- Sakset.

Mulla käsittelyyn pääsi vanha teeppari, jonka mallista en noin pienen kaula-aukon takia pitänyt yhtään, mutta jonka kangas on laadukasta ja kestävää ja kuosi kiva.

003

005

1. Leikkaa ensin hihat pois saumaa pitkin.


014

2. Käännä sitten hihan kohdalta kangas nurjalla puolelle, siksakkaa reunat tarvittaessa.


013

3. Nupita teepparin alareunat kiinni toisiinsa. Ompele noin 1 cm:n päästä alareunasta pistonpituudella 3.

015

4. Ompele aiemman tikin yläpuolelle, noin 1 cm:n verran ylemmäs sauma, mutta käytä nyt pistonpituutena pisintä, eli 6:tta. Näin saat aikaan "rypytyssauman". Älä peruuta tämän saumaan alussa tai lopussa.

016

5. Rypytä äsken ompelemasi sauman avulla kassi sellaiseksi, kuin itse haluat. Päättele rypytyslangan päät ja käännä kassi. Se on valmis!

009

014

001

023

035
Näitten kuvien ottamisen välillä on vain yksi päivä, mutta ensimmäisessä ja viimeisessä kuvassa ei lunta ole yhtään, kun taas lopun muissa kuvissa sitä on vaikka kuinka! Lunta on onneksi sadellut koko ajan lisää, voisi vaikka lähteä laskettelemaan joku päivä!

Oletko itse joskus tuunannut t-paidoista jotakin uutta?

8. tammikuuta 2012

Kierrättäen lappusista

025

026

029

031

032

Olen jo pitkään kaivannut hyvää penaalia, sillä entisen penaalini olin tehnyt kuudennella luokalla. Ja siitäkin vetoketju sanoi itsensä irti jokunen aika kuukausi sitten. Gekko taasen on vielä ihan hyvässä kunnossa, mutta liian pieni minun kynämäärälleni. Ää, on tehtävä uusi penaali!
Ideaa tähän olen kehitellyt jo jonkin aikaa. Mulla on ollut kauhea himo tehdä koko-ja pesulappusista jotakin, mutten ennen ole saanut aikaan. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni, leikkasin huovasta palat penaaliin ja rupesin käsin ompelemaan lappuja kiinni huopaan. Eikä se niin kauhea vaiva oikeastaan ollutkaan!
Hyvän seuran kanssa tää penaali valmistui nopeasti, ongelmia tässä aiheutti vain vetoketju. Ommeltuani sen nimittäin katkaisin liian vetoketjun, ja unohdin vahingossa tuon "vetopään" penaalin ulkopuolelle. Huoh. Ei muuta kuin askartelemaan "pää" takaisin! Ihan hyvin se lopulta paikalleen menikin, ja sitten penaali oli jo valmis!
Sorppa, toi viimeinen kuva on väärinpäin. Koska olen laiska, en jaksanut kääntää sitä. :D

Millaisessa penaalissa te säilytätte kyniänne? Entä oletteko ikinä näperrelleet mitään vanhoista kokolapuista?

Ps. Kuvailin penaalin ulkona juuri ennen lumen tuloa. Kyllä tuo maa on paljon kauniimpi tuollaisena, lumipeitteen alla. Mutta pakkasta on kyllä liikaa!

EDIT//
Vielä loppuun: Viime vuoden lopulla ja tän vuoden alussa on tipahdellut haasteita ja tunnustuksia, jotka aattelin nyt julkaista tähän yhteen pötköön. Kiitos kaikille niiden antajille!
Tunnustuksia ja haasteita on tullut täältä: Neulegraffiteja, Tiuhtiviuhtinen, Normal is overrated,Pikkupiltti sekä Magnificent mistake

6. tammikuuta 2012

Palikoita ja norjan lippuja

019

017

022

023

024


Innostuin eilen väsäämään vaikka mitä - tässä eilisen tuotoksista osa yksi, korut. Kaikki näistä koruista on tehty kierrätysmateriaaleista, mutta jokaisella on oma tarinansa!

Oon aina rakastanut tätä ylimmässä kuvassa olevaa pikkurubiikinkuutiota. Nyt tein siitä korun, kun huomasin, että sen kulmassa oli reikä, josta se oli ennen roikkunut avainnauhasta!
Oon joskus about neljä vuotta sitten ostanut tämän kyseisen kuution Visulahdesta, jossa perheen kanssa silloin käytiin kesällä. Ei mua ne "laitteet" siellä oikein kiinnostaneet, mutta puisto oli kyllä kaunis nähtävyys!

Legopalikat taitaa olla nykyään tämmönen aika klassinen korumateriaali, ni miksen minäkin sitten tekisi niistä jotain, tosi söpöjä nämä kumminkin ovat!
Näistä on myös tosi kiva tehdä koruja, vaikka koukun kiinnittämisessä meinasi mennä hermot, kun en löytänyt pihtejä mistään, vaan piti käsi laittaa kokonaan...

Nä on mun mielestäni aivan valloittavan ihanat. Sisko osti jotkut UGGin tapaiset kengät, joissa oli tällaiset norjan liput. Hän ei kuitenkaan tykännyt lipuista, joten ne saivat lähteä (Kuten myös kengissä olleet tupsut, joista tulette varmasti kuulemaan myöhemmin!). Niimpä minä otin liput talteen ja askartelin niistä korvikset. Tällaisia ihan samallaisia ei ainakaan ihan heti tule vastaan!

Mitäs tykkäsitte näistä koruista, onko joku lemppari? Ääh, enää kolme päivää lomaa.

4. tammikuuta 2012

Möröltä näyttävä rimpsutyyny

tyyny1

tyyny2

tyyny3

Heippa! Vaikka olenkin ollut näin joululomalla erityisen laiska tämän blogin ja käsitöiden suhteen, en ole kadonnut minnekään. Ennen lomaa odotin, että jes, alkaisi se loma niin ehtis tekemään NIIN paljon kaikkea! Totuus: en mä mitään oo tehnyt.
Joka päiväiseen lojumiseen kyllästyneenä, edellispäivänä lueskelin taas jotakin sisustuslehteä, ja inspiroiduin.
Mun huoneessa on vaikea tehdä mitään radikaaleja muutoksia, mutta pienillä jutuilla sai paljon nytkin aikaan. Kokonaiskuva huoneesta ois tietty ollut ihan jees, en ymmärrä miten unohdin sen... Sisustamiseeni kuului hyllyjen uudelleen järjestelyä, vihdoinkin(!) vaatekomeron siivous ja hieman huonekalujen siirtelyä. Itse oon älyttömän tyytyväinen itseeni, että sain jotakin aikaiseksi, mutta kaikki kaverini eivät edes huomanneet muutosta! Hih.
Uudesti sisustettuun huoneeseen piti tietysti myös saada jotain uutta, tällä kertaa tyynyn muodossa. Tämä tyyny on kyllä ennemminkin "uusivanha", sillä ompelemani tyynyliinan sisällä asustaa vanha,ruma ja vihreä tyyny. Ompelin uuden tyynyliinan palasista, joita leikkelin vilttiin sopivista kankaista. Idea rypytettyyn kohtaan tuli vahingossa tyynyä tehdessäni, sillä juuttikankaan tyyppinen kangas rypyttäytyi kivasti!
Kuvia katsellessani tyynystä tulee hiukan mieleen mörkö, jolla rypytetty kohta on suu ja napit hieman vinossa olevat silmät. Olenko ainoa joka on tätä mieltä?

Ps. Inspiroiduin tyynyjen päällystämisestä niin paljon, ja koska mielessäni kuplii jo idea uudesta tyynystä, saatatte seuraavassa postauksessa nähdä jotain sellaista!

28. joulukuuta 2011

Joulun jälkeen

muokkaus4

muokkaus3

muokkaus2

056

muokkaus1
Myrskystä, sähköttömyydestä, lumettomuudesta ja puusta mökin katolla huolimatta meillä oli oikein mukava joulu - ainakin erilainen kuin viime vuosina. Kuvailin paljon, mutta koska kyseessä olin sentään minä ja mun tuurini, kamerasta loppui akku ennen sitä myrskyä. Huoh...
Viime postaukseen oli tullut kommentti, jossa pyydettiin, että esittelisin joululahjojani, tässä niistä osa. Tästä puuttuvat vielä karkit (koska niitä ei enää 'vähäisyytensä' takia ole x), kaksi takkia jotka sain, lahjakortit sekä hiustenpidennykset, jotka ovat hitusen liian vaaleat hiuksiini.
En noista sen enempää höpise, mutta jos joku haluaa tietää jotain, kyselkää ihmeessä! (:


Miten joulunne meni? Millaisia suunnitelmia teillä on uudelle vuodelle?

19. joulukuuta 2011

On hienoo olla tonttu.

001

002

007


005


008



Lunta ei ole vieläkään, mutta edes jotain jouluista: ompelin nimittäin huovasta pikkutontut isoa kuusta korostamaan (jota ei vielä ole). Nyt te tietysti kaikki ihmettelettä, että mitähäh, nähän on kuvattu kuusessa, mutta tämä on mun siskon kuusi, se iso kuusi on vielä metsässä jossain päin Varsinais-Suomea :D
Löysin kuva-arkistoistani kuvan huopatontuista, jotka sitten itse päätin toteuttaa. Piirsin kaavat ja leikkasin tontut huovasta, kirjoin niille kasvot ja ommella surautin niiden taka- ja etukappaleet toisiinsa - vanua väliin ja tontut olivat valmiita.
Kolmennessa kuvassa näkyy muistaakseni edellisjoulun tekemäni tonttu, jolle tein kaksi muutakin neulottua kaveria. En vain millään sattunut löytämään niitä juuri silloin kun kamera oli esillä...

Viisi yötä jouluun on, laskin aivan itse! (Pitkä matikka, katsokaas!)

14. joulukuuta 2011

Kassillinen lintuja häkissä.

007

009

004

008

Tämä kangaskassi selvästikin on sukua Paljettijuustohöyläoravakassille, jonka ompelin IKEAN kankaasta. Tämäkin kassi on ikean kankaasta, ilman kaavoja ommeltua pötkö, johon on liitetty kahvat, sekä pikkuinen yksityiskohta - tällä kertaa huovasta.
Tämä kassi on lähdössä äipälle joululahjaksi.
Nämä Ikean kankaat on muuten ihan mahtavia kassikankaiksi, kestävät todella hyvin eivätkä veny mihinkään suuntaan! Harva kangaskassi on kestänyt näin hyvin. Eikä hintakaan näissä oo paha! (:

10 päivää jouluun on, laskin aivan itse lukion pitkä matikka apuani. Tiukkaa teki kyseisen laskun tuloksen saaminen :D

7. joulukuuta 2011

Ekat joululahjat paketissa.

318

315

313




306

310

311


320

321

324

Tänä vuonna joululahjat taitavat valitettavasti mennä enemmän ostettujen kuin itse tehtyjen puolelle. Koska näin todennäköisesti tulee tapahtumaan, haluan personaida paketteja edes koristelulla.
Siskolle ostin ihunat kukkakengät H&M:ltä. Koska itse kengät ovat niin massakamaa, tein paketista erilaisen! Päällystin vanhan kenkälaatikon kuvilla degoupacelakan kanssa. Päälle vielä juuttinarua ja suloinen paketti on valmis.
Välissä olevissa kuvissa myös hieman viime päivien saalista - rakastan pikku tavaroiden ostelua. Kuulokkeita, pohjana olevaa paitaa ja venytystä lukuunottamatta nämä on kaikki lähdössä lahjoiksi kavereille ja siskoille.
Alle vielä yksi lahja, jonka sen saaja tulee kuitenkin saamaan jo ennen joulua. Poikakaverilla on pian synttärit, ja halusin teepparin lisäksi liittää pakettiin jotain personallista. Sydän(irttari)konvehteja, joille askartelin pussukan Gina Tricotin korupussista. Toiveissa tietysti saada osaksi näistä konvehdeista.... :)

Meijän pihalla on lunta, vaikka se Turusta, about 25 kilometrin päästä oli sulanut kokonaan. Satuin tuolla kävelemään ja nyt on talvipopot kuivatuksessa. Ei kiva.